Blogi

Kirjoittajasta

”Kylläpä on Kirsiki vanhentunnu.”

Kaustislainen tai laajemmin perhojokilaaksolainen sutkautus, jolla muutama viikko sitten toivotin sadat Kaustisen festivaalin talkoolaiset ja työntekijät tervetulleiksi, toimi samalla esimerkkinä siitä, miten festivaaleilla erilaiset taustat ja puhekulttuurit kohtaavat tai joskus suorastaan törmäävät toisiinsa.

Osalle leikkisä tokaisu toi hymyn huulille. Osa ehkä pohti mielessään: ”Olipa todella tökerösti ja sopimattomasti sanottu.”

Juuri siinä piili koko esimerkin opetus.

Kaustinen Folk Music Festival on tekijöidensä summa

Tapahtumien ja festivaalien henkilöstöjohtaminen on näinä aikoina haasteellisempaa kuin pitkään aikaan, väittäisin. Työntekijöiden ja talkoolaisten monenkirjava joukko kohtaa toisensa vain lyhyeksi hetkeksi ja jatkaa sitten kukin omaan suuntaansa ehkä kohdaten vielä joskus uudelleen.

Vuosien tauon jälkeen hyppäsin takaisin Kaustisen festivaalin henkilöstökoordinaattoriksi, tosin pitkällisen ja perusteellisen harkinnan jälkeen. Minulle Kaustisen festivaali ei ole kesätapahtuma muiden joukossa. Se on vuoden kohokohta ja sydämeni koti. Kun jotain haluaa tehdä oman pitäjän eteen, haluaa sen tehdä huolellisesti ja niin hyvin kuin osaa.

Huomasin heti alkuun, että maailma ympärillämme on muuttunut kuudessa vuodessa paljon. Kaustisen festivaali on kuitenkin yksi harvoista tapahtumista, joka ei rajaa kohdeyleisöään, vaan kutsuu ja haluaa ottaa hellään syleilyynsä ihan kaikki olipa kyse pelimannista, festivaalivieraasta tai ihmisestä, joka rakentaa festivaalia vuodesta toiseen.

Retro-Ottoset Juhlapihalla, kuva Kirsi Ojanen

Turvallinen työkokemus on jokaisen oikeus

Millä tavoin sitten varmistamme, että kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi? Että kenenkään ei tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi tai kohdata epäasiallista käytöstä?

Näitä kysymyksiä pohtiessani päädyin jakamaan talkoolaisille ja työntekijöille viisi ajatusta. Ei siksi, että meiltä odotettaisiin täydellisyyttä, vaan siksi, että ymmärtäisimme paremmin toistemme vajavaisuuden ja pysähtyisimme aika ajoin jopa festivaalipestin ulkopuolella miettimään, mistä kukin on tulossa ja minne kukin mahtaa olla matkalla.

Ensimmäinen ajatus oli ymmärtäväisyys. Kaikkien sanojen taustalla ei ole pahaa tarkoitusta, vaikka ne eivät kuulostaisikaan omiin korviin hyviltä. Kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään, oliko tarkoitus loukata vai kohtaavatko tässä vain erilaiset tavat puhua ja erilaiset elämänkokemukset.

Toinen ajatus oli se, ettei ymmärtäväisyys tarkoita kaiken hyväksymistä. Kenenkään ei tarvitse sietää epäasiallista käytöstä, syrjintää, häirintää tai loukkaavaa puhetta. Niihin pitää puuttua aina. Samalla tapa, jolla itse reagoimme ja käsittelemme tilanteita, ratkaisee paljon. Avoin ja kuunteleva keskustelu vie yleensä pidemmälle kuin vastakkainasettelu.

Kolmas ajatus oli kohtaaminen. Festivaalivieras muistaa usein ensimmäisenä ihmisen, joka hymyili, neuvoi tai pysähtyi auttamaan. Harva meistä tulee ajatelleeksi, että juuri nuo pienet kohtaamiset rakentavat yhtälailla koko tapahtuman tunnelmaa.

Neljäs ajatus oli yhteistyö. Kaustisen festivaalien ja yleensäkin tämän kokoisessa tapahtumassa tulee väistämättä kiirettä, muutoksia ja yllätyksiä. Silloin tärkeintä ei ole etsiä syyllistä vaan ratkaista tilanne yhdessä. Avun pyytäminen ja avun tarjoaminen ovat molemmat vahvuuksia.

Viides ajatus oli arvostus. Ei ole pieniä tehtäviä, on vain erilaisia tehtäviä. Festivaalivieras näkee esiintyjän lavalla, mutta harva näkee sen ihmisen, joka neuvoo oikeaan paikkaan, siivoaa bäkkäreitä, kuljettaa tavaroita, päivystää narikassa, valvoo majoitusta, vastaa kysymyksiin infossa tai paikkaa viime hetkellä sairastuneen vuoron. Silti juuri heidän työnsä mahdollistaa kaiken sen, minkä vieras lopulta kokee.

Pienen kylän suuri juhla syntyy monenlaisten toimijoiden yhteisestä ponnistuksesta

Tänä vuonna Kaustisen festivaalia rakensi yli 200 talkoolaista ja reilut 100 työntekijää. Yhdessä mahdollistimme jälleen yhden Suomen ja koko Pohjoismaiden suurimmista kansanmusiikkifestivaaleista.

Kun festivaalivieraat lähtivät kotiin, heidän mukanaan lähtivät muistot konserteista, yökatrillista, eri lavojen esiintymisistä ja lukemattomista kohtaamisista. Uskon, että aivan yhtä vahvasti mieleen heille jäivät myös ystävällinen neuvo, rauhallinen apu, turvallinen tunnelma ja yksittäinen hymy.

Ne ovat juuri niitä pieniä tekoja, joista suuri kokonaisuus rakentuu.

Ehkä juuri siitä Kaustisen henki syntyy. Ei siitä, että olemme samanlaisia, vaan siitä, että me kaikki erilaisina mahdumme samaan piiriin.